Olemme toimineet vuodesta 2020 asti Leppävaarassa. Taidegallerian näyttelyt vaihtuvat pääsääntöisesti kahden viikon välein. Lisäksi Akvarelli Ateljeessa on muuta taiteellista toimintaa iltaisin sekä viikonloppuisin. Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan galleriaan, kursseihin sekä tapahtumiin.
Esillä ja myynnissä on hienoja, uniikkeja akvarelleja.
Lauantai 5.9. klo 13.00 Akvarellidemonstraatio
Sunnuntai 6.9. klo 13.00 Keskustelu: Mitä akvarelli on?
ARVONTA 5.–6.9. Akvarelli Ateljee Espoon vierailijat voivat osallistua arvontaan. Pääpalkintona on kahden hengen tutustumiskerta akvarellimaalaukseen syyslukukaudella – voittaja voi tulla yhdessä ystävän kanssa kokeilemaan akvarellimaalausta ohjatusti.
Akvarellitaiteilija IRINA REBNITSKAYA
Irina Rebnitskaya on kuvataiteilija, taiteen maisteri, taidepedagogi sekä taideprojektien suunnitteluun ja koordinointiin erikoistunut asiantuntija. Hän on toiminut myös taidenäyttelyiden tuomariston jäsenenä ja kuraattorina. Irina on Akvarelli Ateljee Espoon perustaja. Hän on edustanut Suomea European Confederation of Watercolor Societies (ECWS) -symposiumeissa. Lisäksi hän toimii Suomen kuraattorina Urbino Festival -tapahtumassa Italiassa. Vuonna 2019 hän järjesti International Watercolor Society (IWS) Art Festival -tapahtuman Helsingissä. Vuosina 2018–2022 hän oli Finnish Watercolor Societyn hallituksen jäsen ja kansainvälisen toimikunnan puheenjohtaja. Vuodesta 2017 lähtien hän on opettanut SAy:n akvarellikursseja.
Jäsenyydet:
Ornamo Art and Design Finland
Finnish Watercolor Society SAY/FWS
Nordiska Akvarellsällskapet (NAS)
Espoon kuvataiteilijat
PROGRAM 5–6.9.2026
Fina, unika akvareller finns utställda och till salu.
Lördag 5.9 kl. 13.00 Akvarelldemonstration
Söndag 6.9 kl. 13.00 Samtal: Vad är akvarell?
UTLOTTNING 5–6.9. Besökare på Akvarelli Ateljee Espoo kan delta i en utlottning. Huvudvinsten är ett introduktionstillfälle i akvarellmålning för två personer under höstterminen – vinnaren får ta med en vän och tillsammans prova på akvarellmålning under handledning.
Akvarellkonstnär IRINA REBNITSKAYA
Irina Rebnitskaya är bildkonstnär, Konstmagister, konstpedagog och specialist på planering och samordning av konstprojekt. Hon verkar även som jurymedlem och kurator. Irina är grundare av Akvarelli Ateljee Espoo. Hon har representerat Finland vid symposier anordnade av European Confederation of Watercolor Societies (ECWS). Dessutom verkar hon som Finlands kurator för Urbino Festival i Italien. År 2019 organiserade hon International Watercolor Society (IWS) Art Festival i Helsingfors. Under åren 2018–2022 var hon styrelseledamot i Finnish Watercolor Society och ordförande för dess internationella kommitté. Sedan 2017 undervisar hon på AKF:s akvarellkurser.
Medlemskap:
Ornamo Art and Design Finland
Finnish Watercolor Society SAY/FWS
Nordiska Akvarellsällskapet (NAS)
Espoo Visual Artist Association
PROGRAMME 5–6 SEPTEMBER 2026
Beautiful, one-of-a-kind watercolors are on display and available for purchase.
Saturday 5 Sept, 1:00 pm Watercolor demonstration
Sunday 6 Sept, 1:00 pm Discussion: What is watercolor?
PRIZE DRAW 5–6 SEPTEMBER. Visitors to Akvarelli Ateljee Espoo can take part in a prize draw. The main prize is a guided introductory watercolor session for two during the autumn term – the winner may bring a friend and enjoy trying watercolor painting together.
Watercolor artist IRINA REBNITSKAYA
Irina Rebnitskaya is a visual artist, Master of Arts, art educator, and specialist in the design and coordination of art projects. She also serves in juror and curatorial roles. Irina is the founder of Akvarelli Ateljee Espoo. She represented Finland at the European Confederation of Watercolor Societies (ECWS) Symposiums. Additionally, she acts as the Finnish curator for the Urbino Festival in Italy. In 2019, she organized the International Watercolor Society (IWS) Art Festival in Helsinki. 2018-2022 Member of the Board of the Finnish Watercolor Society, International Committee Chair, 2017 – Teaching FWS watercolor courses.
Ohjelma: 28.8. klo 17.00 Mikä on akvarelli? Keskustelu taiteilija Irina Rebnitskayan kanssa. Ilmoittautuminen: akvarelliateljee@gmail.com 29.8 klo 14.00 Kollaasipaja Vapaa pääsy! Tervetuloa!
Yhteisnäyttely NAISEN NÄKÖKULMA Tämä projekti on omistettu naisen kokemukselle, joka kulkee ajan läpi. Tyttö, nuori nainen, nainen, isoäiti eivät ole vain elämänvaiheita, vaan myös erilaisia tapoja nähdä ja kokea maailma. Jokaisella niistä on oma tunnelmansa: uteliaisuus ja leikki, etsiminen ja oivallus, huolenpito ja voima, muisti ja viisaus. Teokset kääntyvät arjen hiljaisten hetkien puoleen — eleisiin, katseisiin, valoon ja tilaan, joissa ihmisen sisäinen maailma avautuu. Tässä iät eivät erota, vaan yhdistävät: jokainen vaihe jatkaa elämäänsä seuraavassa. Tämä projekti on pohdinta ajasta, muistista ja jatkuvuudesta — siitä, kuinka naisen elämän läpi kulkee kokonainen tarina tunteista, havainnoista ja kokemuksesta.
Näyttelyn avajaiset 16.3. klo 18:00.
23.3. klo 17-20 Akvarelliworkshop: Kukkivat puut ja pensaat. Op TaM Irina Rebnitskaya. Workshopin hinta 50€ (sis alv).
26.3. klo 15. Kollaasi. Aiheena on Nainen-kukka. Op Svetlana Ostonen. Vapaa pääsy. 27.3. klo 17-19:30 Muotokuva workshop. Op TaM Irina Rebnitskaya. Workshopin hinta 50€ (sis alv).
Olga Martikaisen akvarellidemo 09.02 avajaisissa ja 13.02 klo 17:30.
Akvarellipaja ”Talvimaisema” 14.02 klo 10-13 op TaM Irina Rebnitskaya, osallistumisen hinta 50€ sis alv. Paikkoja rajoitetusti. Ilmoittautuminen taidekurssille@gmail.com
Italiasta on tullut minulle rakas maa. Ensimmäisen kerran matkustin sinne häämatkalle vaimoni Maijan kanssa vuonna 1966. Sillä matkalla näimme Garda-järven ympäristöä, Veronan ja Venetsian. Ja ihastuimme. Sen jälkeen Italian matkat toistuivat joko Maijan kanssa tai yksin.
Italia on muotoilun maa, siksi vierailin siellä Milanon huonekalumessuilla nuorempana vuosittain. Roomassa vierailin kolmen kuukauden ajan vuonna 1982 valtion vuoden apurahan turvin ja opettelin ajamaan autoa Rooman liikenteessä. Ilman yhtään lommoa! Varsinaisen työelämäni jälkeen matkani Italiaan vaimoni kanssa jatkuivat. Nyt kohteena oli koko Italia. Piemonte, Alto Adicen laskettelurinteet, Toscana, Umbria, Marche, Puglia, Calabria, Sisilia. Italia on siitä hieno maa, että menitpä minne tahansa, kohtaat hienoa rakennus- ja muotoilukulttuuria ja kulttuurimaisemia. Siellä eivät lohkotiilitalot pilaa maisemaa. Sitten on vielä hieno juoma- ja ruokakulttuuri. Ja ystävälliset ihmiset. Ei ole Italian voittanutta.
Italiassa aloitin myös akvarellimaalauksen, Spellon kaupungissa Umbriassa, legendaarisen taiteilija Osmo Visurin opastuksella. Sitä ennen olin kyllä harrastanut Italiassa piirtämistä. Joka on kyllä paljon helpompaa kuin akvarellimaalaus. Myös muut maalaustekniikat, kuten öljy- ja akryylimaalaus ovat tekniikaltaan akvarellia paljon helpompia.
Vuosimittariini on tullut jo koko joukko lukuja. Vähän alkaa harrastusintokin hiipua. Siksi luulenkin, että tämä on viimeinen näyttelyni. Mutta koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan!
Fragmentteja IV tuo Espooseen italialaisen kansainvälisen akvarellifestivaalin UrbinoInAcquerello hengen ja vuoden 2025 teeman “Out of Limbo”. UrbinoInAcquerello on jo yli kymmenen vuoden ajan koonnut Italian Urbinoon taiteilijoita, opettajia ja opiskelijoita yli 50 maasta. Tapahtuma on tunnettu sekä näyttelyistä että työpajoista, sekä roolistaan nuorten ja kansainvälisen akvarellikulttuurin yhdistäjänä.
Vuoden 2025 teema “Out of Limbo” tarkasteli rajatilaa: hetkeä, jossa todellisuus, epävarmuus ja kuvitelma limittyvät ennen uutta suuntaa. Näyttelyn teokset heijastavat tätä limboa — unenomaisia kerrostumia, pysähtyneisyyttä ja liikkeellelähtöä — akvarellin läpikuultavan ja herkästi reagoivan luonteen kautta.
Näyttelyyn osallistuu taiteilijoita Suomesta ja Italiasta.
Avajaiset 3.11.2025 klo 18 Akvarelli Ateljee Espoo, Harakantie2.
SYKSYINEN JAZZ – Näyttelyssä esillä usean taiteilijan akvarellimaalauksia, tutustu eri tulkintoihin syksyisestä tunnelmasta yhteisakvarellinäyttelyssä.
Avajaiset 20.1. klo 18.00. Akvarelli Ateljee Espoo, Harakantie 2 (Pohjois-Leppävaara) Avoinna ti-Pe klo 12-17, La-Su sopimukseen mukaan
25.10. klo 12.00-15.00 akvarellikurssi ,,Värikäs/kirkas syksy,,
Op. irina Rebnitskaya
Materiaalit sisältyvät kurssin hintaan.
Hinta: 60€
Paikkoja rajoitettu määrä, ilmoittautuminen ja lisätietoja taidekurssille@gmail.com.
1.11. klo 13 Luento ,, Akvarelli ja sekatekniikka, luovia mahdollisuuksia,, virolainen graafikko Vera Stanishevskaja