Taianomainen veden kosketus

Veden kosketus väripalettiin herättää vesivärien lumouksen. Kun värit sekoittuvat ja liukuvat paperilla, syntyy taideteos. Tätä prosessia voidaan nimetä magiaksi tai akvarellin taiaksi. Siveltimet on jo kastettu veteen…

Kutsumme kaikki lumoutumaan Akvarellin taiasta.

Taideryhmän Akvarellin Taika vuosinäyttelyn 2020 avajaiset pidetään Espoon Akvarelli Ateljeessa sunnuntaina 25.10. klo 14.00 -16.00.

Pääsy Akvarelli Ateljeeseen on vapaa.

Näyttely on auki arkisin klo 12.00-17.00 ja viikonloppuisin sopimuksen mukaan. Maanataisin Akvarelli Ateljee on suljettu.

Tapahtuma kestää kaksi viikkoa.

Sunnuntaina Akvarelli Ateljee avaa ovensa päästääkseen kaikki halukkaat tutustumaan uuteen näyttelyyn. Espoon Harakantiellä 2 sijaitsevassa näyttely- ja taidekoulun tiloissa on ollut ennenkin erilaisia akvarellitöitä esillä. Tulevan näyttelyn erikoisuus on se, että nyt nähtävänä on Irina Rebnitskajan ohjaaman Akvarellin Taika – ryhmän maalauksia.

Kansainväliseen ryhmään kuuluvat eri ikäisiä ihmisiä, joilla on kirjavat koulutus- ja elämäntaustat. Osa ryhmäläisistä on aloittelijoita ja osa on hyvin kokeneita. Heitä kaikkia yhdistää into akvarellimaalaamiseen, joka syntyy aina, kun vesi koskettaa väripalettia.

Tämä on jo seitsemäs ryhmän näyttely viiden vuoden aikana, sekä toinen tämän vuoden yritys tuoda esille omaa osaamista. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kevään näyttelyn toiminta oli supistettu, siitä huolimatta ryhmä ei lannistunut eikä luopunut harrastuksesta. Päinvastoin. Akvarellin lumous oli niin voimakas, että kevään loppupuolella maalauskurssit pidettiin etänä. Syksyllä kokoontumiset pidettiin entiseen tapaan. Näiden maalaustuokioiden tuloksena ovat uudet akvarellityöt. Erilaisissa tekniikoissa toteutuneiden teosten kirjo antaa käsityksen siitä, kuinka monipuolisia Irina Rebnitskajan ohjaamat maalaustuokiot olivat. Näyttelyn kokonaisuus kertoo myös valtavasta työmäärästä, jonka kaikki osallistujat, mukaan lukien ohjaaja, tekivät.

Sunnuntaina on esillä tuoreet tuotokset, joiden lumousta toivotaan koskettavaan jokaista kävijää. Tervetuloa tutustumaan!

Akvarellin Taika – ryhmän näyttelyt :

18.-28.8.2016 Entresse, kirjasto

5.2.-5.3.2017 Hakunilan kansaivälinen yhdistystila

23.3.-16.3.2018 Galleria Villisika, Soukantaideseura

1.10.-13.10.2019 Galleria Villisika, Soukantaideseura

9.11.-9.12.2019 Kansainvälinen olohuone Trapesa

12.3-12.4.2020 Kansainvälinen olohuone Trapesa

25.10–7.11 2020 Akvarelli Atelje Espoo, Harakantie 2

Kirjottanut Vera Lokko

Vastaa