Kurssi 3IIIA-Innostus, inspiraatio, intohimo ammattitaidolla
Opinnot Öljy/akryyli malauksenlinjalla jakaantuvat eri tekniikoiden ja eri aiheiden opetukseen sekä oman työskentelyn ja sisältöjen syventämiseen.
Opetus on rätälöity näin että se yhdistää henkilökohtaista opastusta ja omaa tekemistä. Pääpaino – antaa kurssilaisille perusteet, jonka avulla he voisivat kehittää omaa taitoansa. Tehdään paljon töitä, keskustellaan ja opitaan ymmärtämään paremmin oljyvärin mahdollisuuksia ammattitaitoisten opettajien johdolla. Te saatte ohjausta omien
tarpeiden mukaan.
Kurssin tavoite Tavoitteena on löytää oma tyyli ja tapa sekä tehdä askeleitä omaan taideidentiteettiin.
Kurssin teemat Opiskellaan erilaisia taideilmaisun tapoja sekä klassista että intuitiivista taide menetelmää, tutkimalla ja kokemalla neljä klassista teemaa.
- Asetelma klassinen tapa ja näkökulma ja oma intuitiivinen maalaus
- Maisema klassinen tapa ja näkökulma ja oma intuitiivinen maalaus
- Kukat klassinen tapa ja näkökulma ja oma intuitiivinen maalaus
- Hahmo (ihminen tai muu olento) ja sen ympäristö Jakson lopullinen teos klassinen tai intuitiivinen maalaus.
Kurssiin kuuluu
Syys- ja talvijaksolla käymme läpi perusasioita kuten värioppia, värien sekoittaminen ,materiaalioppia. maalausveitsin käyttö ja ongelmaratkaisutaito. Saat kokeilla erilaisia välineitä ja työtapoja ilmaista itseäsi kuvallisin keinoin.
Kenelle
Kurssi sopii kaikille. Innostus, inspiraatio, intohimo ovat meidän kurssin pää sanat. Opinnot sopivat kaikille kuvataiteesta kiinnostuneille. Onko sinulla klassinen silmä tai intuitiivinen ? Molempien kursimme käy! Osaamista ei tarvitse olla: sekä taiteen harrastuksen aloittajat että edistyneet taiteilijat ovat tervetuleita kurssille. Kurssin kokonaisuuden suorittaneet opiskelijat voivat hakea opinnoista tukea korkeakouluhakuihin tai syventää taiteen harrastamista.
Materiaalit
Värit Öljy ja akryyli
Aloitussetti voisi värien suhteen näyttää tällaiselta: Titaanivalkoinen -iso tuubi, kadmiuminpunainen, alitsaarinpunainen, sitruunankeltainen, keltainen okra, ultramariininsininen, ceruleansininen, vandyckin ruskea tai poltettu umbra, viridianinvihreä,
On hyvä, jos teillä on sen lisäksi oranssi, napolinkeltainen, raw siena, venetsian punainen, raw umbra, preussininen, ultramariini violetti, ja norsunluun musta
Siveltimet
sianharjaksisia siveltimiä sekä synteettisiä siveltimiä, sillä nämä harjaslaadut kestävät maalaamisessa käytettäviä ohentimia ja apuaineita. Maalatessa pääset alkuun erilaisella siveltimellä. Tarvitsette pari isoa ja pari pienempää sivellintä. Esim pyöreäkärkisiä – pienempaa kokoa ja lattakärkisiä sekä isoja että pieniä. Siveltimiä kannattaa hankkia aluksi erilaista. Tekemisen kautta huomaat, mitä sinulle sopii parhaiten.
Maalausveitsi 2-3 erilaista
Maalausneste ja purkit Esimerkiksi hajuton tärpätti sopii perustehtäviin.
Opettelemme kurssilla tekemään yksinkertaisen nesteen tärpätistä ja pellavaöljystä. Voit myös hankkia valmiin nesteen.
Maalauspohja
Kurssilla maalataan ainakin 6 teosta.
Pieni 30×40 2 kpl
Iso 50×60 4 kpl
Suositellan pingotetujen kankaiden käyttö, mutta myös kangaspahvipohjat ovat tervetulleita. On hyvä kokeilla erilaisia pohja jotta teillä olisi oma kokemus.
Kurssin alussa on hyvää hakea 2 pohjaa Pieni ja iso. Pieni – kangaspahvipohja.
Maalausvaatteet
Maalaustakki tai essu ovathyödyllisiä koska öljymaalit tahrivat helposti. Kertakäytöiset hanskat on myöskin hyvä apuväline, koska taiteilijan kädet kärsivät väreistä. Sopivat vaatteet ovat tärkeitä siis voitte keskittyä maalaus prosessin vaivattomasti.
Kangasriepuja
Riepuja käytetään välineiden puhdistukseen ja maalatessa – Vanjoha tyynyliinoista ja lakanoista leikkattuja repuja käy parhaiten.
Kurssin kesto
4 kuukautta – 12 kertaa
Maanantaisin 17.00-20.00
Syysloma 19.10
Kurssin maksu – 300 e siis ALV, tai 40€ / kerta.